maanantai 29. kesäkuuta 2009

KESAKUKKİA



Meilla ei tana kesana ole parvekkeella kukkia,eika muutakaan kasvia.Ollut niin paljon kaikkea muuta touhua,etta jaanyt talta kesalta.Neilikkapensaita ollaan kylla koko ajan ajateltu,mutta aina vaan sekin on jaanyt.Mausteneilikka on kaunis,ja lisaksi suodattaa hyttysia.Hyttyset eivat naköjaan valita mausteneilikan tuoksusta.



Ruokailunurkkauksemme on olohuoneessa parvekkeen oven luona,joten kayhan se nainkin.Kukat(hiukan toisenlaiset)parvekkeen oven viereen.Kun viimeksi kavin pazaarilla,niin löysin nama kukkatabletit ja sen lisaksi rikoin omia makusaantöjani ostamalla tablettien alle kukka-aiheisen muoviliinan.Yleensa tallaisessa yhdistelmassa minulla on jompikumpi yksivarinen.
Tama saantöjen rikkominen kannatti,silla tabletit sopivat mielestani oikein hyvin yhteen liinan kanssa.Epasopua ei ole ilmassa.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

KARKKİSUNNUNTAİ



Viime keskiviikkona sain vasta ekaa kertaa kaytya Antalyan KİPASSA. Ebruli aina kertoo kayneensa heidan KİPASSAAN, ja kehuu löytöja. Todellakin oli kaikessa hyvat valikoimat,ja vasinkin liha-ja kalatiski olivat verrattomat.Myös leivonnaiset ja valmiit jalkiruoat hyvin edustettuna. Taloustavarapuoli oli aika pieni,ja valikoima suppea verrattuna esim. MİGROKSEEN. Hintatasosta sanoisin,etta joku tavara oli halvempaa,mita muualla,ja joku kalliimpaa. Plussaa oli,etta siella paistettu oma kokojyvaleipa oli pakattu paperipussiin,ja oli todella hyvaa.Nykyaan on Antalyan MİGROKSEN leipapuoli mennyt surkeaksi.Pakkaamattomana saa vain vehnaleipaa,ja kaikki muu on pakattu muoviin.Aikaisemmin oli siella todella suuri valikoima pakaamatonta leipaa.Mutta ei se haittaa,kun leipomoita on joka nurkalla,mista saa aina tuoretta ja pakkaamatonta leipaa.
Minakin tein KİPASTA LÖYDON. HARİBON İRTOKARKKİMYYMALAN!. Ja ei ollut hinnalla pilattuja.Saman hintaisia,mita Suomessakin.Tietty turkkilaisille kalliita.Niimpa saimme tasta sunnuntaista "karkkipaivan.".
Muuten on sunnuntai mennyt taysin laiskotteluksi.Edes tiskia en ole koneeseen heittanyt.Mies oli kaverin kanssa okeyta pelaamassa,ja siinahan tietty vierahti koko yö.Ja nyt on hankin sitten nukkunut taman paivan.Valilla söi,ja taas uni maistuu.Sen kylla nakee,etta sydansairaus muuttaa hanellakin koko elamaa.Enaa ei jaksa,niinkuin ennen sairautta.Monasti ,kun oli valvottu yö,niin kolmen tunnin unilla jaksoi jatkaa paivaa.Luonto varmaan jarjestaa tamankin asian niin,ettei tule liikaa univajetta.Onneksi mies on suhteellisen hyvin hoitanut itseaan,vaikka asian hyvaksymisessa on viela tekemista.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

lauantai 27. kesäkuuta 2009

LAUANTAİN JUTTUJA



Tuossa juuri muutama minuutti sitten laitoin parvekkeelle pyykkia kuivumaan,kun huomasin horisontissa savupilven.Nyt savua ei enaan tule lisaa,mutta musta savupilvi leijailee viela taivaalle levittaytynena illan tummuessa.Liekkö ollut pienehkö metsapalo.
Metsapaloja,suuriakin,on jo taas tana kesana ollut .Talla viikolla eraan metsapalon alta jouduttiin evakoimaan reilu 400 taloa.
Suurin osa naista metsapaloista kun viela saa alkunsa huolimattomasta tulen kasittelysta.Yleensa tupakantumpista.Eivatkö ihmiset koskaan opi.

Tuossa kuvassa savun vasemmalla puolella nakyva harmaa laikka ei ole ufo.Kun otin kuvaa,niin kerkesin huomata,etta kyyhky lensi juuri samaan aikaan muutaman metrin paassa kamerastani.



Maasto on kovin kuivaa,paitsi pohjoisemmassa Turkissa,missa on satanut nyt kaatamalla vetta.
Niin harvinaista ,kuin se onkin,niin meillakin satoi talla viikolla yhtena paivana arviolta parisen minuuttia vetta todella lujasti..Kuuro oli Antalyassa aika paikallinen ,koska ystavattareni luona muutaman kiloımerin paassa meilta ei ollut satanut yhtaan.
Kuva meidan sadepisaroitten tayttamasta ikkunastamme.
Ja nyt on ollut aivan ihania paivia lammönkin suhteen.Tanaan sain tiedon suomesta Keiteleelta,etta siella oli paivalla varjossa +29 astetta,ja mitaan ei kuulemma jaksanut tehda kuumuuden takia.Mina katsoin meidan mittariin samalla,ja sain todeta,etta oltiin taysin tasoissa.Meillakin mittari naytti varjossa +29.

Mukavaa lauantai-illan jatkoa viruaaliystavat.

perjantai 26. kesäkuuta 2009

HİTAASTİ,HİTAASTİ!



Aikaisemmin kerroin tasta Antalyan poliisin "KOMSU KOLLAMA" projektista.Poliisi jakoi talossamme joka kotiin asiasta ohjeellisen tiedotteen.



Poliisi myös laittoi esitteet ulko-oveen jokaisen nahtaville tiedotteen.




Hissin oven viereen kiinnitettiin tallainen "jalanjalki" tiedote,jossa ystavallisesti kehoitetaan sulkemaan ulko-ovi jalkeensa.Meilla jokaisella on kotona summeri,jolla voimme avata ulko-oven.Tassa tiedotteessa kehoitetaan myös olla avaamatta ulko-ovea sellaiselle,jonka henkilöllisyytta emme tieda.





Nyt tuntuu silta,etta lahes kaikki talomme asukkaat ovat lukutaidottomia. Kuljemme me mihinka aikaan tahansa ulko,ovesta,niin aina se on avoinna.
Toinen vaihtoehto on,etta asukkaitten sisaistystaito toimii todella hitaasti.Kolmas vaihtoehto on,ettei asiasta valiteta.
Tallaiset varotoimenpiteet pitaisi jokaisen sisaistaa nainkin isossa kaupungissa,kuin Antalya.Kaikki kulkijat eivat ole rehellisilla asioilla olevia.

Avaatteko te oven,jos sen takana on taysin vieras henkilö? Mina en.

tiistai 23. kesäkuuta 2009

KESA ON LİPPOSTEN AİKAA



Kesa taalla kuumassa on kenkien suhteen taysin tallaisten "lipposten" aikaa.



Ja mita helpompi laittaa jalkaan,sen parempi.




Tassa eraana paivana kaupungilla kierrellessani ostin nama kolmet.
Nuo mustat maksoivat 10 euroa ja kahdet muut 5 euroa kipale.
Kaikkein parhaimmat kavelyyn ovat nuo mustat.Ainoa haittapuoli naissa halvoissa on se,etteivat ole oikeata nahkaa.Jonkin verran hiostavat.
Ajattelin kokeilla myös varvastossuja.Joskus vuosia sitten Suomessa kesaisin vallan kaytin varvastossuja.Mutta nyt ei niita voi selkavian takia kayttaa jatkuvasti.
Hellevaatteita en vielakaan ole löytanyt. Talla viikolla menen Kipaan,jospa sielta löytyisi.Eilen bongasin uuden suuren vaateliikkeen(tehtaan myymala),missa on vaatteita 3-4-5-6-12-16 liiralla. Euroina puolet tuosta hinnasta pois.Myös H&M: n vaatteita.Mutta ei siellakaan ollut mekkoja.
Jatketaan sitten shoppailua,mika ei kovasti kiinnosta nain kuumalla.

Arinkoista tiistaipaivan jatkoa.
Me menemme mieheni kanssa illalla kylaan yhden suomalaisen ystavani luokse.Asuu Suomessa,mutta on taalla aina kesaisin pitempia jaksoja.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

HYVAT LUKİJANİ!

Muokkasin blogini ulkoasua,ja jostain syysta sivupalkista havisivat lukijani nakyvista.Kaikki muu sailyi.Osaako kukaan neuvoa,mista nama löydan.Jos ei,niin pyytaisinkin hyvat ystavat palauttamaan itsenne jalleen lukijakseni..Kiitan jo etukateen.

KOMŞU KOLLAMA!



Mita sitten tarkoittaa "KOMŞU KOLLAMA"? Lyhyesti sanottuna "naapurin silmallapitoa".
Jos hiukan enemman valotetaan tarkoitusta,niin tama sanonta pitaa sisallaan : turvallisuuden ja hyvan yhteistyön takaamista asuintaloissamme.



Poliisi tekee asian kanssa mittavaa valistustyöta.Ainakin taalla Antalyassa.Tanaan saimme asiasta kotiin esitteen,jossa tasta projektista poliisi tiedottaa.İnternetista löytyy paljonkin tietoa naista turvallisuuskysymyksista.Poliisi antaa ohjeet,miten suojautua varkailta ja rikollisilta,ja miten toimia varkauden sattuessa kohdalle.ohjeistuksessa korostetaan naapurien valista yhteistyöta ja silmallapitoa. Myös ohjeistetaan ystavalliseen kayttaytymiseen naapurien valilla.
Kehotetaan rohkeasti ottamaan poliisiin yhteytta epailyttavassa-seka ongelmatilanteessa
Esitteessa on myös poliisin puhelinnumerot,ja muut yhteystiedot.
Tarkoitus on myös nain lista kansalaisten aktiivisuutta,ja yhteistyöta poliisin kanssa.

Kun kesa tulee,niin kotivarkaudetkin aina lisaantyvat taalla,koska enemman pidetaan ovia ja ikkunoita avoinna.
Aikalailla alakerroksissa asuvat ovatkin laittaneet ikkunoitten ja parvekkeen ovien suojaksi metallikehikot.
Kysyin tassa eras paiva poliisilta,etta tuleeko 7 kerrokseen ulkokautta varas.Vastaus oli,etta kylla on joskus mennyt 11 kerrokseenkin,mutta harvemmin tata tapahtuu.
Mekin nukumme parvekkeen ovet ja ikkunat avoinna.
Aika uhkarohkea taytyy varkaan olla,jos lahtee kiipeamaan meillekkin.

Mielestani erittain hyva ja tarpeellinen projekti tallainen.Toivottavasti vain ihmiset lukevat taman nyt jaettavan esitteen.Ja myös sisaistavat asian toimien sen mukaan.

torstai 18. kesäkuuta 2009

JUHANNUS!



Suomessa vieteaan huomenna keskikesan yöttöman yön juhlaa, Juhannusta! Juhannuksen "elementti" on monelle JARVİ. Jarven rannalla sitten kukin tekee mita tekee. Jos ilmat suosivat,niin ikaviakin uutisia saadaan lukea juhlan jalkeen.Toivottavasti vahemman tana vuonna.
Taalla meilla huominen on normaali arkipaiva touhuineen.Helletta on riittanyt.Keskipaivan aurinkoon ei tee mieli menna kavelemaan. Kotona ilmastoinnin pyöriessa vaan nettailee blogeissa.Tanaan sain vieraaksi pari suomalaista ystavaa,etten ole koneelle kerennyt.

Teille,jotka Juhannusta vietatte,niin oikein RENTOUTTAVAA JA MİELLYTTAVAA JUHANNUKSEN AİKAA!
Alkaa unohta ko TAİKOJA!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

PUNAJUURİLAATİKKO!



Natjale kyseli punajuurilaatikon ohjetta: Kuva otettu netista,mista löytyy paljon hyvia ohjeita tahan ruokaan.
Paaraaka-aine on tietysti punajuuri.Aineet laitan silmamitalla.Ja punajuuren kanssa kay lisaksi moni muu juures.Vuohenjuusto on tassa ruoassa erinomaista.Piparjuuri kay,jos tykkaa.jne.

Eilen tein nain.
keitettyja ja raastettuja punajuuria
sipulia pikottuna
valkosipulia
porkkanaa raastettuna.(peruna kay myös)
suolaa,jauh.mustapippuria ja hienon. persiljaa
hiukkasen ruokaöljya ja paalle munamaito.(tai jokin muu liemi maun mukaan
Monissa ohjeissa on jauhelihaa,mutta mina tykkaan ilman.
Ja sitten vaan laatikko uuniin 200 asteeseen.Paistoajankin katson laatikon piinasta.Sitten,kun on saanut varia pintaan,niin on valmista.

Afiyet olsun! Hyvaa ruokahalua!

tiistai 16. kesäkuuta 2009

KESAİLMOJA!



İhan ihmeellisia ilmoja pitelee tana kesana. Viime viikon torstaina ja perjantaina ymparillamme pilveili mahtavia ukkospilvia.Jonkun verran salamoi,ja jyrisikin.Perjantaina saatiin sadekuurokin,mika tuntui mahtavalta.normaalisti ei Antalyassa sada enaan kesakuussa ollenkaan.Joku pisara voi tulla,mutta ei niin,etta maa kastuu,niinkuin perjantain sateesta.



Lamminta( tai kuumaa) on ollut sitten taas perjantain.




Tanaankin iltapaivan lampötila auringossa kohosi +40:een asteeseen.(tuo ylapuolella oleva kuva on viela perjantailta)





Ja kauniista auringonlaskusta saimme nauttia.Muutama poutapilvi oli siella taalla.
Nain kuumalla alkaa minun työpaivani auringonlaskun jalkeen.Silloin teen ruoat,ja siivoilen.(mikali viitsin).Tanaan aamulla kavin sairaalassa uusimassa meidan molempien reseptetit.Ja sitten viela puolenpaivan aikaan muutamassa kaupassa.İltapaivan kuumimman ajan laiskottelen kotona ilmastoinnin viilentaessa mukavasti.
Nyt on punajuurilaatikko uunissa.Teen sita itselleni.Mieheni ei syö punajuurta ollenkaan.Nam,kohta paasenkin aterioimaan.Mieheni syö sitten,kun tulee joskus lahempana puolta yöta.

Oikein mukavaa huomista keskiviikkopaivaa kaikille!

torstai 11. kesäkuuta 2009

NAYTELMA NİMELTA "TORAKKA"



Naytelmaan osallistujina mieheni, mina ja paahenkilöna "TORAKKA".

Kasikirjoitus ja naytelman toteuttaminen:

Toissailtana aika myöhaan istıimme,mieheni ja mina olohuoneessa televisota katsellen.Siina tovi istuttuamme yht'akkia mieheni huitaisi toisella kadellaan paljasta olkapaataan. Kuului selva kopsaus, mutta se ei johtunut kaden osumisesta olkapaahan,vaan kuului selvasti lattialta.Kaksi silmaparia alkoi kiivaasti etsia aanen syyta ympari lattian.Etsinnöista huolimatta mitaan ei nakynyt. Loppuilta kului kuitenkin aina valilla lattian suuntaan palyillen,etta jos sittenkin.Eİ MİTAAN,ja niin menimme nukkumaan.

Eilen illalla asia muistui taas mieleen,mutta edelleenkaan ei mitaan.İlma oli tyyni ja todella kuuman hikinen.. Nukkumisesta yölla ei tahtonut tulla mitaan.(ilmastointia emme ole viela kovin ottaneet kayttöön)Mieheni nousi ylös joskus kahden aikaan,ja siirtyi katsomaan televisiota. Mina siina vaivuin jonkunlaiseen horrokseen.KUNNES ALKOİ TAPAHTUMAAN!

Miehellani on yölla tapana katsella televisiota niin,ettei lampussa ole valoa. Havahduin hereille,kun mieheni laittoi makuuhuoneeseen valot ja sanoi "ETTA SİELLA SE NYT ON".Salamanopeasti aivoni tiedottivat minulle,etta kyseessa on nyt toissapaivainen kopsuttelija. En halunnut herata horroksestani,joten uninen aaneni ilmoitti miehelleni,etta "ota kiinni,tapa,tai tee ihan mita vaan".Mieheni palasi olohuoneeseen ilman minun auttavaa kattani. Sen verran raotin silmiani,etta huomasin joka paikassa palavan valot.Kohta alkoi olohuoneen suunnalta kuulua epamaaraista "laisketta",josta paattelin sodan olevan kaynnissa.

Aamulla kuulin,etta sodan havisi "torakka".


Normaalia kotitorakkaa ei meilla ole nakynyt,mutta tama ns. amerikantorakka tulee lentaen ulkoa sisalle.Ftehiyessa niita oli paljon,kun asuimme toisessa kerroksessa,niin helppo oli lentaa sisalle.Mieheni sanoi,ettei ole koskaan nahnyt niin suurta torakkaa,vaikka taalla asuukin.
Tuossa ylakuvassa tama torakka on suunnilleen oikean kokoinen,mika luonnossakin.
Aamulla sitten muistin,ettei torakkaa saa litsia kuolleeksi kengalla tai muulla,koska jos se sattuu olemaan naaraspuolinen,niin munat sinkoilevat ympariinssa,ja kohta sinulla on kokonainen "suurperhe" torakoita. Torakka on kuitenkin sen veran nopea,ettei sita talouspaperillakaan saa pyydystettya.
Toiseksi tuli mieleen,etta tama tunkeilija saattoi oleilla "piilossaolon" ajan sohvamme alla,ja ehkapa siella suoritti muninnan
Huomenna menen ostoksille ja ostoskarryssani on "TORAKKAMYRKKYA". Se on sellainen kotelo,joka laitetaan joko tiskipöydan alle tai muuhun paikkaan.Tassa tapauksessa paikka on sohvamme alusta.En halua,etta "sotaa" jatkaa pikkutorakoitten armeija.Silla armeija se todellakin olisi,silla munia saattaa olla tosi paljon.
Sita en tieda,millaisiin paikkoihin tama amerikantorakka munii.Ehkapa ei kotioloihin.



keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

MİTA TULİ



Kello puoli kahdeksan aikaan paikalle saapui illan orkesteri. Kaikki nuoria luukuunottamatta yhta miesta.Solisti oli tyttöja muut poikia.Kosketinsoittimia soitti arviolta korkeintaa 13 vuotias.Vaikea sanoa,kun 7 kerroksesta katselin. Solistin aani oli oikein hyva,mutta harjoitusta viela puuttuu.Tasta paattelinkin,etta kyseessa on esiintymisten alkutaival. Jotenkin on kaupunki tassa mukana,koska laittoivat esille myös kaupungin lipun.Liput ovat edelleen paikoillaan,joten elattelen toivetta,etta jatkoa seuraa.
Ja sitten musiikkiesitykseen: Hetkessa parvekkeemme muuttui aivan suomalaiseksi tanssirapaikaksi. Nuoret soittivat suurimmalta osin eurooppalaista tanssimusiikkia.Jopa "kuolleet lehdet". Vahinko vain,ettei mieheni ollut kotosalla.Olis voitu vahan "pyörahdella"Tunnin verran soittivat. Oli mukava viihdetuokio kesailtaan.
Onhan se mukavaa,kun konsertti tulee kotiin,eika tarvitse lahtea minnekkaan.Hih!

Aurinkoista keskiviikkoa!

tiistai 9. kesäkuuta 2009

MİTA TULOSSA!



JANNAA! Olen tassa pitkin iltapaivaa katsellut parvekkeelta,kun kadun toiselle puolelle pikkuhiljaa valmistui pieni esiintymislava orkesterivehkeineen. Ja vahan oli ilmassa jo aaninaytettakin.Voluumia riitti.
Nyt parhaillaan paikalla on paloauto,jonka tikkaitten avulla miehet ripustavat turkin lippuja ja Antalya büyüksehir belediyesi (Antalyan kaupunki) lippuja.
Nahtavasti tanaan nahdaan ja kuullaan musiikkia.Mukavaa,tulee musiikillinen anti parvekkeelle aitiopaikalleni ja tietenkin kera hyvan kahvin.



sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

YÖELAMAA!



Nyt,kun paivisin on ollut todella kuumaa,niin öisesta parveke-elamasta nauttii todella.Viime yöna oli miehellani myöhainen työvuoro,ja kotiin tuli kolmen aikaan.Vuorottelevat työkaverin kanssa naita yötöita. Olin nukkunut paivalla kuumaan aikaan,joten minuakaan ei nukuttanut.
İstuskelin parvekkeella,ja kuuntelin,miten illan halyt hiljalleen vaimenivat .Lopulta myös vastapaata oleva ravintolakin pisti ovensa kiinni,ja valot siella sammuivat.
İhailin kuuta meren ylla,ja kauempaa loistavia Konyaaltin rannan valoja.




Kun autoliikenne hiljenee yöksi.Raitiotievaunu lakkaa kulkemasta,niin öiset aanet alkavat. Kumma kylla,vaikka nama aanet ovat suhteellisen kovia,niin ei niihin yleensa heraa,jos on nukkumassa.
Kahden aikaan kolisee roska-auto kipatessaan kolme roskalaatikollista roskia uumeniinsa.
Lahes joka yö kaupunki myös kastelee katumme varren puut ja pensaat.Nama kaksi alimmaista kuvaa kyseisesta vedenkastelusta.Myös tama työ aiheuttaa aanta.Kasteluauto on suuri, ja kulkee hitaasti kastellen. Nayttaa kaksi yöllista kulkijaakin osuneen kuvaani. Tallaiset yön aanet eivat haittaa ollenkaan.Oikeastaan nautin naista "kolinoista".Joskus ,kun naihin aaniin sattuu heraamaan,niin tulee kotoinen olo,pistaa silmat kiinni,ja nukahtaa uudelleen.




Mukavaa alkavaa viikkoa!

perjantai 5. kesäkuuta 2009

UUTİSTEN KERTOMAA!



Toissapaivana tapahtui taalla Antalyassa kaasuvuodosta johtunut valtava rajahdys,jossa surmansa sai kolme ihmista ja yksi loukkaantui vakavasti. Rajahdyspaikka oli liiketalon alemmissa kerroksissa sijainneen tekstiiliateljeen tiloissa. Kaasua oli paassyt vuotamaan huoneistoon. Televisiossa naytettiin valvontakameran kuvaa tapahtumasta. Kun eras työntekija painoi valokatkaisijaa,niin silloin pamahti.
rajahdys oli niin ollut niin voimakas,etta lahitalojen ihmiset olivat luulleet kyseessa olevan suuri pommi.
Ylla kuva palokunnan työskentelysta paikalla.Kuva ZAMAN-lehdesta.



Mina olin tanaan kenkaostoksilla,ja rajahdyspaikka sattui matkani varrelle,joten otin pahoin karsineesta talosta pari kuvaa.




Kyseessa oli normaali pullokaasu. Ei siis maakaasu. Nykyaan on sellaisia kaasuja,jotka eivat haise millekkaan.Sita en tieda,oliko tassa tapauksessa kyse tallaisesta kaasusta.
Me kaytamme kotona kaasua,missa on haju.Jos pienikin vuoto ilmenee,niin sen huomaa heti.Kaasuvehkeitten kanssa pitaa aina olla aarettöman huolellinen.tarkistukset pitaisi tehda maaratyin valiajoin kaasuletkuihin ,liittimiin jne.
Suomessakin on paljon mm. kesamökeilla kaytössa kaasuhelloja ja lammittimia.Nama pitaa ehdottomasti tarkistaa ennen kayttöönottoa talven jaljilta.

Tassa naemme,miten helposti rajahdys syntyy.Ja mika voima silla on.
Omalla huolellisuudella saatetaan pelastaa monia ihmishenkia tassakin asiassa.
Johtuiko tama tapaus huolimattomuudsta,niin sita en viela tieda,mutta epailyt siita on esitetty.

Joten me,jotka kaasua kaytamme kotitalouksissamme,ja muualla,niin OLKAAMME VAROVAİSİA JA HUOLELLİSİA!

tiistai 2. kesäkuuta 2009

SUKLAİSET MANSİKAT



Kesa on jo kuulemma tullut Suomeenkin. Ja kesan mukana tulevat aina myös mansikat. Taalla meilla on mansikka-aika jo ohi. Suomessa viela edessapain.Tahan pikkumakeaan voi aivan hyvin kayttaa myös ulkomaalaisia mansikoita. Kivan naköisia vaikka jaatelölautasen koristeena.

12 mansikkaa
100 gr tummaa suklaata
50 gr valkoista suklaata

Sulata tumma suklaa vesihauteessa. Kasta jokainen mansikka erikseen sulassa suklaassa. Laita leivinpaperin paalle ja anna suklaan kovettua n. 20 min.

Sulata valkoinen suklaa samoin vesihauteessa. Koristele suklaamansikat haluamallasi tavalla talla valkoisella suklaalla. Halutessasi voit varjata valkoisen suklaan karamellivarilla.

Laita jaakaappiin kovettumaan

NAM! NAM!

maanantai 1. kesäkuuta 2009

TERVEELLİSTA



Kaksi viikkoa sitten laakari lopetti minulta kolesteroolilaakkeen kaytön,koska kolesteroolitasoni on parin vuoden ajan ollut huippuluokkaa!kokonaiskolesterooli 3,7. Ja hyvan ja huonon kolesteroolin suhde on todella hyva.
tama tietaa sita,etta ruokavaliota pitaa kovasti tarkistaa.Vaarana on,etta kolesterooli nousee uudelleen hyvin nopeasti.Jo aikaisemmpin lopetin juustojen ja makkaroitten kaytön leivan paalla.
Kuvassa taman paivan valipalani.Saksalaista ruisleipaa,paalla kikherne-tomaattiseosta ja juomana lasi tuoremehua.Kahvin ja teen olen pistanyt kesalomalle.Johtuen siita,etta laakarini myös vaihtoi yhden sydanlaakkeen uuteen,ja sen kanssa on hiukkasen ollut ongelmaa.Taysi vaikutus tulee talla laakkeella 2-4 viikossa.Nyt kulunut 2 viikkoa,ja hiukkasen helpottanut.Pulssi nimittain nousee liian korkeaksi.Ja se yhdistetyna kuumaan ilmaan ei ole hyva.Mutta tama uusi laake on niin hyva laake,etta katsotaan viela.




Ostin taas LEZZET lehden,ja siina on monia hyvia kesaruokajuttuja,ja terveellisia.
Laitan tahan yhden reseptin MESEESTA.Tama on myös oiva leivanpaallyste.

HERNE-HUMUS! kuudelle

1 juomalasillinen pakasteherneita
1/2 juomalasillista keitettyja kikherneita
1/4 juomalasillista hienonnettua persiljaa
1 rkl luonnonjugurttia
2 kevatsipulia
hiukan valkosipulia
3 rkl sitruunanmehua
1 tl juustokuminaa(kimyon)
3 rkl rypsiöljya tai oliiviöljya
suolaa

Hienonna herneet ja kikherneet monitoimikoneella, hienonna sipuli ja valkosipuli ,seka yhdista kaikki aineet keskenaan.

Lisakkeeksi: viipaloi haluamaasi leipaa uunipellille. sivele leivat ruokaöljylla,ja paahda kuumassa uunissa kullanruskeiksi.

AFİYET OLSUN (HYVAA RUOKAHALUA!)

Myös aurinkoista viikon alkua ystavat!