perjantai 30. maaliskuuta 2012

İSTANBUL osa 1

Kyllapa aika on rientanyt niin, ettei ole blogiakaan kerennyt paivittelemaan. Olisikohan nyt sellainen hetki.
Ensin kaksi viikkoa oli ystavani poika meilla kotona hoidossa, kun molemmat vanhempansa viimeistelivat İstanbulissa ensimmaisen lasten leikki-ja huvialueen avajaisiaan.  Avajaiset olivat 21.03, johon halusivat minutkin mukaan valttamatta. Ystavani ostivat lentoliput, eika siina muu auttanut, kuin lahtea İstanbuliin. Kylla tama "varamummon" viran hoitaminen on mukavaa.
İstanbulin Ümraniye:ssa avattiin suuri ostoskeskus, BUYAKA, jonka ylimmasta kerroksesta löytyy lasten leikki- ja huvittelupuisto http://vizzkidsplay.com/index.php,, Linkista paaset heidan sivuilleen. Klikkaamalla İstanbulia, niin kotisivut aukeavat. Kuvat ovat niihin vasta tulossa.
Mina ottelin siella kuvia, joita voitte katsella tahan hataan.

 Tama veitikka aantelee ja kaantelee paataan, seka silmiaan, kun sita silittaa.
 Merirosvolaivasta voi ammuskella tykilla pehmopalloja.
 Vauhdin hurmaa liukumaessa.
 Kun lapset viihtyvat, niin myös vanhemmat voivat viihtya kahvikupposen, taikka pienen suolapalan aaressa palmupuun alla.
 Hurjia vuoristoratoja ja muita kokemuksia.
 Tunnelista ulos.
 Perheen pienimmille.
 Sademetsan elamaa.
 Perheen pienimmille.
 Perheen pienimmille
 Jos "hata" yllattaa.

 Sademetsan elamaa
 Paasetkö pitkalle renkailla riippuen.

 Tassa Aladdinin taikamatto, jolla paaset lentamaan İstanbulin ylle.
 Tyttöjen syntymapaivahuone. Aihe "prinsessa". Poikien "merirosvosynttarihuone ei ollut viela taysin valmis. Yhdet synttaritkin jo vietettiin.

Alue on 650 neliömetrin laajuinen. Kasittaen leikki-ja huvittelualueen. Kahvilan ja pienen keittiön.
Lasten puuhatessa voivat vanhemmat nauttia kahvihetkesta taikka pienesta syömisesta.
 Ystavallinen henkilökunta neuvoo ja opastaa.
Avajaispaivan tunnelmaa, jota vauhdittivat merirosvot ja prinsessat.

Nuo kuusi paivaa taman kaiken parissa olivat erittain mielenkiintoiset ja nautittavat. Olenhan saanut olla mukana "kuulolla" ja onpa mielipiteitanikin kuunneltu, ja Antalyassa ystavani kanssa etsimme avajaisiin revisiittaa, seka ne kaksi paivaa messuilla maistelimme sopivia tuotteita otettavaksi myyntiin tuonne kahvilaan.
Lammin kiitos ystavaperheelleni, etta olen saanut olla mukana.
Nyt jatkuu heidan poikansa hoito meilla niin kauan, kun perheen aitia İstanbulissa viela tarvitaan.
Jatkuu..............

torstai 15. maaliskuuta 2012

PUUN KUMMAJAİNEN


Vaihteeksi olen taas kotosalla, mutta ystavani poika on meilla ollut yökylassa jo toista viikkoa, kun n molemmat vanhempansa ovat työmatkalla. Saattelen hanet aamuisin koulubussille, ja siina kyytia odotellessamme huomasimme tuon puun. Puu on taynna erikokoisia koloja. Kelo tama ei ole, koska oksissa on lehtien silmut. Elaakö puussa jokin, joka nuo kolot kaivertaa. Viereisissa puissa ei ilmiöta nakynyt.



Kevat on tullut, ja sen myöta kaupunkimme kukkaistutukset alkaneet. Kaunis palmukatumme sai jo talven aikana uuden ilmeen, ja kohta palmujen alla kukkii orvokkimatto. Myös tulppaaneja naytti olevan nupullaan. İlmat ovat olleet vaihtelevia. Pari oikein lamminta paivaa oli valissa, mutta taas on viileaa ja sateista. Toivottavasti pysyisikin pitkaan viileana, kun se kuuma takuulla sitten taas tulee.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

HELMİKUU osa 3

Viela muutaman kuvan laitan tanne helmikuun tapahtumista. Eraana sunnuntaina olimme ystavan kanssa ulkoilemassa monta tuntia. Kuten tavallista, niin kuvia napsin ahkerasti.
 Talviset orvokit.
 Hotellin kunnostyöt

 Monasti olen taman sisustusliikkeen ohi kulkenut ja ajatellut, etta joskus taytyy kayda sisallakin. Nyt matka kulki taa sohitse ja paatimme ystavani kanssa kurkkia, mita sisapuolella on.

 Liike on nelikerroksinen. Suurin osa myytavasta on antiikkia ja vanhasta kunnostettua. Ovia, ikkunanpielia, yms.
 Utta myytavaa on myös.
 Suuria silkkipuita ja kukkia.

 Jattimaljakoita.
 Taman voisin ottaa kotiini
Mutta tata sohvaa en kelpuuttaisi mistaan hinnasta.
Liike oli mielenkiintoinen kayntipaikka, mutta liian kallis minun kukkarolleni ja vain vahan sellaista, mista tykkaisin omassa kodissani.
Mutta mukava oli kierrella ja katsella.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

HELMİKUU osa 2

Helmikuussa oli Antalyassa "Ruokamessut" ,jotka oli tarkoitettu ruoka-alan yrityksille ja vastaaville. Meilla oli ystavani kanssa kaksi erittain mielenkiintoista messupaivaa.





 Herkkuja oli jos minkalaisia. Kiertelimme, maistelimme ja istuimme neuvottelemassa. Ystavani oli etsimassa tuottajia ja tavarantoimittajia heidan yritykselleen.
 Tuossa edessa olevaa wieneria olen syönyt Suomessa Jumbossa olevassa kahvilassa. Paras wiener ainakin minun makuuni.


 Mehujaata kupista pillilla imettavana



 Kakkutaidetta.
 Taman firman osastolla vierahti pitempi tovi. Ja tuli kylla muutama sata grammaa painoon lisaa naita herkkuja maistellessa. Antoivat viela kotiin mukaan laatikollisen makeannalkaan.
 Pakasteita
 Pakasteita
Se, mika on nyt alkanut vallata myös taalla Turkissa alaa, niin on valmiiden pakasteiden kayttö. Tuotteet tulevat pakasteena ja paistetaan paikan paalla. Katevaa ja helppoa. Nama siis kahviloille yms.
Ravintoloille ruoantekoa helpottamaan sitten vihannes- peruna-liha ja marja-hedelmapakasteet.
Kaikenkaikkiaan erittan mielenkiintoista nakemista ja kokemista. Ja erittain monipuolista tarjontaa.
Vahittaismynnissahan naita tuotteita ei taalla ole, kuin murto-osa , mutta lisaantyy ja yleistyy varmasti ajan kanssa .

Jatkuu......