keskiviikko 26. helmikuuta 2014

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

PİTKASTA AİKAA

Sain facebookissa ihanan viesti ihanalta blogiystavaltani, "Elamaa vihrella saarella".
"Kuule, nyt äkkiä blogia päivittämään. Sun postauksia on ollut ihan ikävä". Nailla sanoilla han lahestyi, ja tippa tuli silmaan, seka omatunto alkoi soittelemaan kellojaan. Lammin kiitos blogiystavani <3 br="">
 Toden totta blogini on ollut hungingolla jo pitkaan, ja koko blogimaailma. Mielessa ollut paljon, mutta saamattomuutta, etten ole blogisivuja availlut. Joskus olen lukemassa kaynyt teidan blogejanne, mutta sekin on ollut vahaisempaa.
Kylla se on totta, etta facebook nielee lahes kaiken sen ajan, minka netissa roikkuu.
Fethiyeen muuton jalkeen on netissa oleminen jaanyt paljon vahemmalle. Kun kaikki sukulaiset ovat ymparilla, niin on muutakin elamaa, kuin vain tama internet.
Olen miettinyt, etta alkaisin kuvin kertomaan enemman. Kun kuvaan aina liikkuessani, niin kuvia tulee lisaa koko ajan. Kuvat ja pikkuteksti alle kertovat paljon.
 Kuva tammikuulta
Kuva tammikuulta
Talvi on ollut erikoisen lammin. Aurinkoisia paivia olemme saaneet paljon. Ukkossateitakin on ryöpsahdellyt, mutta viela ainakaan ei ole niita tavallisia kovia myrskyja ollut yhtakaan.
Ja kevat on alkamassa. pikkulinnut sirkuttelevat jo kovasti pihapuissa ja pensaissa.
Kokeilen seuraavasta postauksesta lahtien, miten valokuvablogi lahtisi kayntiin.

İhanaa kevaan odotusta, rakkaat ystavat.